Soijarouhe – Italianpata

Soijarouhe – Italianpata

Soijarouhe on kasviperäisen keittiön todellinen työhevonen ja rahansäästäjä. Se on paitsi halpa, myös uskomattoman helppokäyttöinen ja täynnä proteiinia. Soijarouhe on yksi markkinoiden halvimmista proteiininlähteistä. Pussi maksaa vain 3-4 euroa, ja se riittää moniin ruokiin, koska soijarouhe imee nestettä ja kasvaa huomattavasti tilavuudeltaan käytettäessä. Soijarouheessa on runsaasti proteiinia – jopa noin 50 g / 100 g kuivapainosta. Lisäksi se sisältää kuitua, rautaa ja kalsiumia, mutta ei käytännössä lainkaan tyydyttynyttä rasvaa. Kuiva soijarouhe säilyy pitkään kuivakaapissa, joten se on hyvä varastotuote.

Soijarouhe on äärimmäisen monipuolinen raaka-aine. Se imee makuja hyvin ja sopii siksi sekä mausteisiin että mietoihin ruokiin. Se toimii erinomaisesti jauhelihan korvaajana monissa ruoissa, kuten pastakastikkeissa, padoissa, laatikoissa ja tacoissa. Soijarouhe on hyvä turvottaa ennen käyttöä. Kaada vain rouheen päälle vettä sen imeä neste itseensä. Joskun olen lisännyt soijakastiketta umamin lisäämiseksi jo turvetusvaiheessa, mutta lienee makuasia. Turvotetun soijarouheen voi sitten paistella pannulla tai ainakin itse lisään sen suoraan sellaisenaan kastikkeisiin. Tämäkin lienee taas makuasia.

1 dl kuivaa soijarouhetta vastaa noin 2 dl turvotettua rouhetta. Yleensä yhdelle hengelle riittää noin 0,5dl kuivaa soijarouhetta.

Tässä reseptissä rouhe pääsee simppeliin Italianpataan. Tietenkin rakettispaghetilla. Otin tähän vielä mukaan tuoreen paprikan ihan vain osoittaakseni, että tuoreitakin vihanneksia voi näissä halvoissakin resepteissä mukana olla. Kun ekassa reseptissä jäi sentti vajaaksi, niin uskalsin antaa tämän mennä sentillä yli euron.

Italianpata

2dl soijarouhetta – 0,42€
2rkl öljyä – 0,14€
1 sipuli – 0,17€
2 valkosipulin kynsi – 0,05€
1 paprika – 0,84€
1tlk tomaattimurskaa – 1,05€
1rkl oreganoa – 0,12€
4dl vettä
250g rakettispagetti – 0,72€
100g pakasteherneitä – 0,42€
mustapippuri – 0,07€
suolaa – 0,04€

Yhteensä 4,02€ (4 annosta), hinta per annos 1,01€

Ravintotekijät
Energia 1545kcal
Rasva 35g (osuus energiasta 20%)
Hiilihydraatti 214g (56%)
Proteiini 74g (19%)

Prep: 5min, Kokkaus: 20min, Total: 25min

Ohjeet

– Prep: pilko sipuli, paprika ja valkosipuli
– Prep: turvota soijarouhe vedessä
– Paista sipulia viitisen minuuttia öljyssä, jotta saat siihen hyvän rusketuksen
– Lisää valkosipuli ja paprika ja paista muutama minuutti lisää
– Lisää tomaattimurska, vesi, oregano, herneet ja mausta suolalla ja pippurilla
– Kiehauta kastike ja anna porista 10 minuuttiaa
– Lisää sitten soijarouhe ja sekoita hyvin
– Ja sitten vielä pasta joukkoon ja keitä se viitisen minuuttia, kunnes pasta on kypsää

Hinnat katsottu 3.1.2025

Now playing: Are & Rekami – Koko illan

Mikä on sinun suosikkitapasi käyttää soijarouhetta?



4 thoughts on “Soijarouhe – Italianpata”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *